Eilen tein päätöksen nukkua pitkään. Joskus on kyllä parempi ettei suunnittele edes pitkään nukkumista. Äitini ja isäni olivatkin päättäneet tulla aamukahville aidin labra-keikan jälkeen. Kieltäydy nyt 77v ja 83 vuotiailta. No katsoin ikkunasta , kun he saapuivat isä auttoi äidin autosta ja todella hissukseen he tulivat toinen toistaan tukien isäni 83v on äitini omaishoitaja äidillä on ollut lihas sairaus jo 33 vuotiaasta. Hänellä on sähkö sekä tavallinenkin pyörätuoli, mutta sitkenä haluaapi itse köpötellä joskus. Isälle on jo pyörätuolin laittokin autoon hankalaa. No äiti halusi suoraan vuoteeseeni lepäämään labra reissu oli ollut rankka. Olivat odotelleet terveyskeskuksessa huone numero 9 edessä ja sitten hoitaja tulikin korjaamaan sanomansa elikä huone olikin 19.
Ja tietty toisessa päässä koko terkkaria. Itse pääsisin matkan hetkessä, mutta isän on vedettävä äitee ylös tuolista ja sipsutettava rauhassa äidin askelten mukaan.
No....olin keittänyt aamupuuron , kahvia ja tehnyt voikkuleipää. Ensin äidille makuuhuoneeseeni sitten iskälle nojatuoliin minne hän asettui kera uuden päivälehden.
Ja ,kun he olivat syöneet niin ei mennyt , kuin hetki kun he nukahtivatZZZZZZZzzzzzzz.
Oli varmaankin turvallista ja masut täynnä. Mietin, kuinka vanhoja he ovatkaan ja kuinka paljon he ovat elämässään tehneet kuinka on luovutettava ja päästettävä irti haaveistaan. Äiti on aina maalannut ja tehnyt isän kanssa lasitöitä. Isä on leikannut ja hionut ja äiti tinannut ja suunnitellut. Isä on kehystänyt tauluja rakentanut kolme kesämökkiä oman työsä ohella.
Äidillä oli liike jonne hän kutoi puseroita myssyjä ynm kivaa. Tänäänkin äitini sanoi minulle, että kun tulen niin sitten yhdessä maalataan kukka tauluja. Tiedän, ettei hän jaksa. Lihas sairaus on tehnyt hänen käsistään voimattomat ja kivuliaat pensseli ei enään pysy kauaa kädessä. Hänellä on kiire tehdä kaikki keskeneräiset työt valmiiksi, mutta hän ei vain jaksa. Sisukas nainen kävi kyllä maalaamassa 24 kuppiparia valmiiksi posliin imaalauksessa keväällä.
Olen meistä viidestä vanhin. Maaliskuussa itsekkin leikkauksessa (meningioma aivoissa munakokoinen) se oli heillekin varmaan raskasta aikaa olinhan tai siis olen heitä auttanut niin paljon ,kun itse olen pystynyt . Onni on se, että olen työttömänä onni siksi, että voin auttaa vanhempiani silloin, kun he tarvitsevat.
Jäejestetty juttu...sanoisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti