torstai 27. maaliskuuta 2008

Torstaina

Pikkusiskon tekemät tilda-neitokaiset olivat niin hellyttävän näköisiä:)))
Pakko oli napata kännykkäkuvä hänen luonaan käydessäni.

Viikko on ollut kiireinen tiistai meni tekien täytekakun pohjia. Kakku 30lle tilattu Keskiviikko illaksi. Nami nami hyvää tuli sisälle luumurahkaa ja vaniljagreemeä ja päälle runsaasti kerma vaahtoa+ tumma suklaa lastuja.
Hävisi ja maistui kyllä oma tekemä on herkullista .))

Tänään Torstaina on ihan vauhdinpysähdyspäivä niin on kiirusta ollut. Nukuin liiiiiian....pitkään.
Siis sopivasti niin kauan , kun nukutti. Pikkaisen on rästissä ompelu töitä, mutta en ole kiirusta pitänyt tuonne työ huoneeseen. Kahvittelussa on mennyt aamu ja päivä ja kohta jo iltapäivä.
Ilman televisiota, kun olen saan illalla tehtyä tuon ompelu työn. Ja ehkäpä ompelen jotain Tildamaistakin lisäksi.

Ilma on ulkona ihana aurinko paistaa ja maa on valkoinen.
Aion ulkoilla sen verran , että putsaan parvekkeen lumesta. Tänään on laiskotuspäivä yritän muistuttaa siintä itseäni. Koska nimittäin minulla on vaikeuksia , joskus pysähtyä
" ei mikä mikä maahan"
ja olla tekemättä mitään:((

Yritän nyt onnistua tässä:)))

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Säpinää ja Tohinaa:))













Aika on mennyt siivillä:))
Kipasin Tukholmassa ja siellä olikin keväisen lämmintä. Laivareissu meni mukavasti ystävän kanssa.
Sisko tuli hakemaan terminaalista ja riensimme suoraan katsomaan näyttelypaikkaa Konalaan.
Siskolla näyttely koirienkoulutus tiloissa Lily's tarjoaa koirienkoulutusta kursseillaan lajeina agility, toko, perustottelevaisuus, pentukurssit, flyball, koiratanssi ja Rally.
Ihanat avarat tilat olikin. Sitten vain taulujen roudausta tosin ehdin mukaan vasta seuraavana aamuna kunnolla. Taulut ovat suuria ja näyttävät tosi ihanilta isossa avarassa tilassa.Ihanuus tauluja mielestäni. Pistän taulujen nimiä, kunhan saan siskon kiinni on nyt huilaamassa möksällä.
Tässä kuvia näyttelyn pystyttämisestä.
Pääsiäinen meni muuten rauhaisasti kyläilen ja tanssien:))


torstai 13. maaliskuuta 2008

Torstai on toivoa täynnä:))

Täällä sateleepi vettä. Ihan on ikävä tälläista talvi maisemaa joten täytyypi tyytyä katselemaan kuvia.
Tänään arkista aherrusta. Aamulla pyykki tupaan ja sen jälkeen äidin luokse seurustelu kahville. Samalla katson vointia ja miten pärjäävät. Äidillä on väsy päiviä ja sitten muutamana kertana, kun soittelee on kovastikin pirteä.
Muisti on mennyt huonommaksi, mutta onneksi menossa muisti tutkimuksiin.
Kuuntelin radiosta eilen pakinaa keski-ikäisistä naisista jotka oman työnsä tehtyään kiirehtivät katsomaan vanhempiaan. Ovatko kotona..vai karanneet, kaatuneet ynm.
Taidan olla heidän joukossaan, Huoli omista vanhemmista on päivittäinen.

Äiti saattaa soittaa 4-5 kertaa päivässä korkeintaan ja saattaa kertoa samat jutut aina uudestaan toisaalta olen kyllä sanonut, että tuon jutun olet kertonut. H'n ei muista:((
Välillä olenitsekkin hämmentynyt, mutta hyväksyttävä on toisaalta se, että he ovat iäkkäitä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Pääsiäis näyteikkuna





Tässä lupaamani kuvat näyte ikkunasta:)) Ihanuus pääsiäis väreissään.
Loistavaa auringoista oranssia.
Sisko oli käynyt illalla kuvaamassa kuvaus hieman hankalaa lasin takaa pieniä heijastuksia tuleepi.
Minusta ikkuna on ihana.

Keskiviikko tunnelmissa

Kun kaikki päivät alkavat tuntua
samanlaisilta, ihmiset eivät enää huomaa
mitä hyvää heidän elämässään tapahtuu.

-Paulo Coelho, Alkemisti

Pääsiäiskranssi ihan itse tehty. Näyttääpi kauniilta ovessa hanhi ja sydämmet valkoisia.

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Ihana nappi saapui tänne:::::jihuu

Ihastuttavan napin olen saanut blogi-ystävältäni My Little Cottage Jutta olen ihku onnellinen saadessani tämän sinulta. Kannustaa omplaamaan lisää :))). Toisin sanoen olen ihan sanaton:))) Kiitos Jutta ihanasta sivustasi jota seuraan ahkerasti. Myöskin ihanista palautteista sivuillani.
Nyt lähetän tämän kolmelle blogi-ystävälleni, joiden sivujen lukemisestajan seuraamisesta nautin.

Ensimmäinen Risulinnun pesässä ahkeroivalle, kokeilevalle ja niin monipuoliselle askartelijalle. On nautinto seurata sivuasi. Kiitoksia

Turkoosi talo on oikein taitajan talo. Ihana seurata askartelua ja näyttelyjen rakentamista. Suosikkisivuni tämäkin. Siellä aina tapahtuu:))

Kolmas on Inkivääri joiden lomamatkallakin olin ihan mukana lukiessani. Täällä myös vierailen todella usein. Kiitos ihanasta sivustasi.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Täällä on "tipula"













Kun kaikki tekemäni kanat istuvat orrella näyte ikkunassa Lauttasaaressa.
Niin olipa tehtävä uusia:))
Ilman kanaa ei tule pääsiäistä ja työ huonekin näytti niin tyhjältä?
(sii tyhjähän se ei ole, mutta kanat puuttuivat)

Tässä nämä neitokaiset. Yksi kukko jäi tänään äitiä ja isää ilahduttamaan.
Ja M-tätini osti itselleen yhden hienohelmaisen neitokaisen pääsiäiseksi ja myöskin ihanan hiirulaispojan.:)) Ja A-tätikin osti ihanan lettipäisen hyvän-yön enkelin antaapi sen lahjaksi:))
Ihanaa kiitoksia kovasti:)) tätilöille:))))

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Askartelupäivän anti

Mietintää askartelutapahtumasta:))


Oli ihana nähdä kaikkien tildalaisten työt. Olivat tasokkaita ja niin huolellisesti tehtyjä.
Näin sanoivat kaikki. Tosin minun mielestäni jos mielipidettäni kysyttäisiin jokainen työ olisi tarvinnut hieman enemmän tilaa:))
Että olisivat tulleet oikiasti kunnolla esille.

Yleisöä ja askartelijoita oli sali täynnä.
Enemmän olisin kuunnellut Tildan syntyhistoriasta ja tekijän taustoista ja kirjojen tekemisestä.
Tosin siellä olisi saanut kirjoista alennusta 30% koska kirjakauppa oli samalla auki.

Ehkäpä myös olisin mielelläni kuunnellut tildaan "hurahtaneenkin " puhetta. Tai olisi vaikkapa käyty Tildalaisten nettisivulla.

Nyt aika meni askarrellessa yhdessä sinänsä kiva sekin, mutta jotain muutakin odotin. Olin kyllä itse äänessä välillä. Väki lähti , kun olivat saaneet taulun valmiiksi. Jotenkin jäi tunne, että muutkin odottivat muutakin:))

Unelmakerho tuli esiteltyä, mutta sekin mielestäni aika vaisusti. Omasta mielestäni yleisö oli "otollinen" mutta mainostus ja markkinointi mitä se sitten olisikaan ollut? Jäi huonosti toteutetuksi.

Tämä vain minun mielipiteeni. Harmijuttu sinänsä:))

Omat työni näyttelyssä:))





Tilda Näyttelyn kuvia

Tässä linkki galleria sivulle, jossa lisää näyttelyn kuvia.
Napauta hiirellä TILDA NÄYTTELY niin pääset kaikkiin kuviin.

Tilda näyttely 08.03.2008 Tammen tiloissa">TILDA

lauantai 8. maaliskuuta 2008

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Heipparallaa:))

Tässä taassen vierähti taas muutama hetki ennen kuin tänne ehdin. Perjantai meni äidillä siivoten siskon kanssa ja illalla tanssien Pekka Niskan poikien tahdissa liikuntaa tuli 4:sen tuntia.
Lauantaina jalat eivät kyllä tuntuneet omilta:) kenen lie väsyneet jalat olivatkaan mukaan tarttuneet.

Lauantai menikin levon merkeissä vaikka tosin oli hankalaa pysyä ompelu koneen vierestä poies. Sunnuntaina ilta päivällä tanssia Taika kuun tahdissa taas jotensakin tuo 4 tuntia.
Jalat olivat vetrestyneet ja tanssi tuntui aivan mahtavalta. Varsinkin viimeinen Hidas valssi oli taivaallisen ihana. Kiitos ihanuus miesystävälleni viennistä. olisi , kuin pilvien päällä liidellyt.
Sunnuntai iltana paluu sitten kotia ja kanojen viimeistelyä.
Maanantai aamuna sitten kana kassin kanssa metrolla Ruoho lahteen josta siskoni haki minut. Ikkunasomistusta ja siis oikeesti ikkunasta tuli tosi mahtava. Oranssia, höyheniä, munia ja kanat. Yksi pupukin pä'äsi joukkohon.
Laitan kuvaa, kun saan sen. Kyllä me vaan Pikkusiskon kanssa ollaan hyvä tiimi. Siis paras, parhaita, hauskoja toisillemme ja muillekkin niin ihanii. Kyllä olen onnellinen, kun minulla on pikkusisko niin rakas, ihana.

Tiistaina sisko vei äidin kampaajalle leikkaus, värjäys pikkasen raitoja, kulmien värjäys myös ripsien. Ihna äiti 77v oli niin naisellinen ja kaunis. Kyllä iskä ihmetteli miten tyttö ystävä nuortui muutaman tunnin reissun jälkeen. Minulla kävi tyttäreni kylässä joten en ehtinyt mukaan. Ihana nähdä häntäkin välillä. Olet rakas minulle. Niin ihuna:)))

Loppu päivä menikin sitten taikoessa....siis laittaessa noidat huutikseen. Siellä saavat varmaan kaikki bitit sekaisin ovat vain niin noitamaisii. Nyt vaan peukut pystyyn, että kauppa kävisi:))
Niin toivoisin meinaan että ihan liian monta noituliinia täällä roikkuu minulla pääsiäisenä.
No jopa tulikin jaariteltua.
Nyt ulos ja happihyppelylle ja sitten takaisin töihin.
Voikaatte hyvin ja aurinkoista päivää.