keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Eilinen


Eilen olin perun kirjoitus tilaisuudessa. Äitini isän veljen vaimo oli kuollut jo 2002. Näin kauan vei suvun selvitys. Hän asui yksin ja eristyksessään. En ollut koskaan nähnyt tai tuntenut. Harmi:((
Veimme äidin sinne koska hän oli yksi monesta perivästä. Pyörä tuolissa ja aikas väsyneenä hän jaksoi kuunnella ja olla mukana vaikka aikas muistamaton hän on. Ja hän sai haluamansa kellon:))
Jonka muisti setänsä seinällä olleen.
Tänä aamuna hän ihmeissään soitti , että hän sitten sai sen kellon......................
Mietin vain miksei kaukainen sukulainen voinut nauttia eläessään rahoistaan ja tavaroistaan.
Mutta näin se vaan on. Surullista.
Oppisinko jotain katsoessani omaakin tavara paljoutta. Oma sairauteni ja pojankin on jotenkin pysäyttänyt miettimään miten onnekas on läheisistään, terveydestään, ystävistä ja elämän pienistäkin onnellisesta hetkestä.
Siintä, että en ole yksin.
Sittenkin kaikesta huolimatta taidan olla maailman onnellisin.

2 kommenttia:

risulintu kirjoitti...

Samaa olen itsekin ihmetellyt, miksi toiset niin visusti pitävät eurot ja pennit sukanvarressa. Eipä niistä juuri iloa sitten ole kun sukulaiset niistä ja omaisuudesta myöhemmin tappelevat.

Mukavaa joulunalusaikaa. Ollaan onnellisia pienistä asioista :)

Lasineito kirjoitti...

Näin se on on osattava elää tässä ja nyt:))