tiistai 25. marraskuuta 2008

Tiistaina kasvatan siipiäni:))))


ILMAN LASKUVARJOA

Jos kuuntelisimme vain järkeämme, emme
rakastuisi koskaan. Meillä ei koskaan olisi
ystäviä. Emme koskaan aloittaisi omaa yritystä,
koska olisimme epäileviä. No, tuo kaikki on
pelkkää potaskaa.

Sinun on koko ajan hypättävä jyrkänteiltä alas
ja kasvatettava siivet alastulomatkalla.

-Ray Bradbury

Näillä mietteillä tänään. Kuvassa ikää varmaankin minulla joku 18v. Tulevaisuus silloin edessä.
Ommellessa mietiskelen minne elämä on kuljetellut ja mitä kaikkea olenkaan kokenut.
Lööpit puhuvat lamasta ihmiset joutuvat työttömiksi ja huoli on suuri. Minulla itselläni ei ole huolia tulevaisuudesta. Lama on ollut elämässäni jo pitkään. Edelleen odottelen kelan päätöksiä. Kukkaron pohjalla ei taida olla, kun rahan murusia ja pölyä:))
Työhuoneessa olen yrittänyt liikaakin tehdä ja askarrella, mutta kauppa ei vain käy.
Jotain täytyy tehdä, että tuntisi itsensä toimeliaaksi ja yritystä kyllä on. Minusta ei taida olla sohvalle käpertyjäksi. Elikkä jatkan aherrusta.
Kaippa nuo siivet ovat kasvaneet. Elikkä mikä ei tapa se vahvistaa:))


Kokki-Jussin aamupala, tiistai 25.11.2008
============================

Aamun ajatus

”Minun on tehtävä jotakin” ratkaisee aina
enemmän haasteita kuin ”Jotakin on tehtävä”.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo kuva :) Minusta olet jotenkin niin aurinkoisen näköinen.

Mitään ei varmaankaan saa ellei uskalla edes kepillä jäätä kokeilla. En voi kokemuksen syvällä rintaäänellä tuota sanoa, mutta jotain aavistan sentään.

Toivon sinulle kauniita marraskuun lopun ja joulukuisia päiviä siitäkin huolimatta, että rapa roiskuisi maassa ja loska lentäisi tuulilasiin. Eikä kauneuden tai hyvän fiiliksen kokemiseen tarvita edes paksua lompakkoa :)

Lasineito kirjoitti...

:)) Näin muuten on. Puhut totta:))
Välillä sitä vaan tupsahtaa alamaille.

"Fiilistellen# Mukavaa oloa sinulle myös:))